Stalkkeri

Lauttasaaren yhteiskoulun verkkolehti

 

Tunnelmia Ranskasta

Julkaistu 3.06.2010 by Maija Welling Ei kommentteja

Auringonpalvojia helteisellä urheilukentällä.

Auringonpalvojia helteisellä urheilukentällä.

Kokemuksemme ihanassa Marseillessa

Ennen matkaa Ranskaan odotin kuumaa aurinkoa, hiekkarantoja, shoppailua ja veneretkiä. Matkasta tulikin paljon erilaisempi, mitä olin odottanut. Toki koimme myös kaikkia edellä mainittuja, paitsi että emme menneet merelle kovan Mistral -tuulen takia, mikä harmitti. Olisi ollut ihana päästä veneilemään tai kajakeilla melomaan, sehän on osa etelä-ranskaa. Aurinkoa kyllä riitti ja siellä oli todella lämmin, ainakin suomalaisten mielestä. Pääsimme kuitenkin patikoimaan mahtaville kallioille meren yläpuolelle ja tekemään kaupunkikierroksen vanhassa kaupungissa. Vietimme Ranskassa seitsemän iltaa, joina kuutena meillä oli bileet. oli musiikkia, pizzaa ja limpparia, mukaan lukien mahtava seura. Täytyy myöntää että olo ranskassa oli rankkaa, kun päivät olivat täynnä ohjelmaa ja iltaisin juhlat. Yöunetkin jäivät useimmiten alle 6 tunnin. Joka tapauksessa matka oli ikimuistoinen ja ranskalaisia vaihtareitamme jää kova ikävä.

Matte ja Jakob ihailemassa ystävyyskoulumme pihan vuoristonäkymää.

Maria Niva

Ennen matkaa kaikki odottivat innolla tulevaa matkaa ja vaihtareiden uudelleen näkemistä. Jännitystäkin oli ilmassa, sillä tulevasta viikosta ei ollut saatu vielä ohjelmaa ja isäntäperheitä kukaan ei ollut kokonaisuudessaan nähnyt aikaisemmin. Suurin osa yllättyi positiivisesti perheistään ja monet saivatkin uusia ”siskoja ja veljiä”. Ranskalaisessa koulussa olimme vain puolitoista päivää, mutta siinä ajassa huomasi hyvin suomalaisen ja ranskalaisen koulun erot. Ensinnäkin ajatus siitä että portit avautuivat aamuisin 10 minuutiksi ja pysyisivät kiinni neljään asti tuntui oudolta. Muita eroja olivat esimerkiksi se että tunnit kestivät 45 minuuttia, opettajat olivat hiukan tiukempia ja ruoka parempaa. Ranskalaiset joutuvat tosin maksamaan kouluruokailustaan 100 euroa kolmelta kuukaudelta, mutta ruoka onkin laadukkaampaa sekä paikanpäällä valmistettua ja siihen sisältyy alkupala, pääruoka, jälkiruoka ja leipää. Kokit myös tarjoilivat ruoan. Ranskalaisten nuorten käyttäytyminenkin meidät suomalaiset nähtyään yllätti monet. Joku sanoikin että olo oli kuin eläintarhassa, sillä meitä tuijotettiin, osoiteltiin ja hiuksiin koskettiin. Kokonaisuudessaan koulusta jäi positiivinen kuva. Koulun ulkopuolella yllätti se miten paljon kaikkialle kuljettiin autolla. Myös sadan metrin päässä sijaitsevalle bussipysäkille mentiin autolla.

Elisa Kaijärvi

Elämä kaltereiden takana

Olo oli kuin eläintarhassa… Kaikki vain tuijottivat ja osoittelivat. Mutta oli se silti aika huvittavaa. En juuri nähnyt ranskalaisen koulun luokkia, koska itse olin Henrin, Christianin ja Maten kanssa liikan tunnilla. Koulun ruokala ei juuri poikennut Suomesta, mutta ruoka oli maksullista. Ranskan ruokalassa kokit myös valmistavat ja tarjoilevat ruoan. Ruokavälkkä kestää koulussa noin 1h 30 min.

Itse koulun ympärillä on portit jotka aukeavat ensimmäisen kerran aamulla klo. 7.45 ja sulkeutuvat klo. 7.55, muuten portit aukeavat myöhemmin ympäri päivää. Jos myöhästyt koulusta JOUDUT todistamaan että olet koulun oppilas…

Koulun tunnit kestävät noin 1h, eikä koulun tunneilla saanut yhtään puhua. Myös kännykän, MP3 – soittimien käyttö oli kiellettyä. MYÖS hattujen pitäminen koulussa on kielletty…

Rene Kilpeläinen

Rannalla pelaamassa futista meripelastajien kanssa. Urheilun joukkoon mahtui luonnollisesti auringonottoa.

Rannalla pelaamassa futista meripelastajien kanssa. Urheilun joukkoon mahtui luonnollisesti auringonottoa.

Lapsissa on eroja

Ranskalaisissa ja suomalaisissa nuorissa ei ole heti nähtäviä eroja, mutta kun on vähän pidemmän ajan yhdessä eroja ilmenee. Suurin ero on varmaankin se, että ranskalaiset nuoret eivät ole yksin ulkona tai liiku yksin paikasta toiseen. Tämä kuitenkin johtuu siitä, että vanhemmat eivät halua, että lapset liikkuvat yksin ulkona.  Ranskalaiset lapset viettävät myös paljon enemmän aikaa perheidensä kanssa kuin me suomalaiset nuoret. Heillä on myös tiiviimpi side ja ystävyys suhde vanhempiensa kanssa kuin monella suomalaisella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he eivät olisi riidelleet vanhempiensa kanssa. Gallupin mukaan ranskalaiset tytöt olivat lyhyempiä ja kurvikkaampia. Gallup myös kertoi, että ranskalaiset pojat eivät harrasta yhtä paljon urheilua ja ovat paljon karvoittuneempia.

The Celtic Warrior

Kaikki kuvat: Fanni Reitala 8C

Viimeinen ilta koulun ruokalassa. Me suomalaiset saimme lahjaksi Marseille -aiheista tavaraa, kuten t-paidat, joihin oli painettu ranskalaisia puhekieli-ilmaisuja.

Lahjaksi saatuihin Marseille-paitoihin kaikki kirjoittivat nimensä muistoksi mukavasta vaihtoprojektista.

Lykkiläiset eivät nuku

Julkaistu 26.05.2010 by Salla Iivanainen Ei kommentteja
Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

Lauttasaaren yhteiskoulun lukion elokuvakurssi järjestettiin tänä vuonna työpajakurssina: tarjolla oli paikka joukkueessa, jolla osallistuttiin Uneton48- Suomen ripeimpään lyhytelokuvakilpailuun (www.uneton48.com). Joukkueen vetäjinä toimivat kuvataideopettaja Salla Iivanainen sekä entinen koulumme oppilas Ville Pirilä. Joukkueeseen ilmoittautuivat Aino Kinnunen, Aino Lallukka, Joel Södeström, Joel Holm, Daniel Villodas, Tuomas Laakkonen, Liina Leeve, Kia Silvennoinen, Peppi Nykänen, Josefine Lokkila, Emma Tamminen, Riikka Kautto, Pietari Kruus, Viljami Lehtonen, Erik Niemi ja Henrik Brummer ja mukaan otettiin myös peruskoulusta Pauli Nykänen

Uneton48-kilpailu tapahtui yhden viikonlopuna aikana. Perjantaina 21.5 klo 18.00 joukkueiden edustajat kokoontuivat Helsinkiin teatteri Kapsäkkiin. Jokaiselle joukkueelle annettiin siellä genre, jota elokuvan tulisi noudattaa sekä kaikille joukkueille seuraavat yhteiset asiat, jotka elokuvasta tulisi löytyä: sisko tai veli, joka on auttajahahmo, lause “se on käsityötä” sekä kohtaus, jossa ihmiset normaalisti tupakoisivat, tulisi korvata muulla uskottavalla toiminnolla. Varsinainen kilpailu alkoi samaisena iltana klo 19.00 ja valmis elokuva tuli toimittaa Kapsäkkiin sunnuntaina klo 19.30 mennessä.

Kilpailuun ilmoittautui 96 joukkuetta, maaliin pääsi 80 joukkuetta. Elokuvat esitetään Maxim 2-teatterissa. Larun Lykin elokuvan esitys on maanantaina 7.6.2010 klo 18.oo. Seuraa ilmoittelua Uneton48-sivulla ja osta lippusi ajoissa. Kaikki lykkiläiset ja heidän ystävänsä tervetuloa!

Making of the movie – Syntymäpäivät

Kuvat ja selitykset Salla Iivanainen

Lajityyppi on selvä: musikaali tai mykkäelokuva. Ideoimme musikaalia kolmisen tuntia kunnes totesimme sen olevan mahdotonta meille tämän ajan puitteissa. Siirryimme mykkäelokuvaan ja löysimme yhdessä elokuvalle yhden aloituskuvan kaiken maailman salkkarisekoiluiden jälkeen. Pizzaa tankkaamalla jaksoimme kaikki yhdessä aina yhteen yöllä, jonka jälkeen joukkueen vetäjät saivat tehtäväkseen kirjoittaa puhtaaksi ryhmän idean.

 

Kirjoittaessamme käsikirjoitusta puhtaaksi huomasimme, että idea on vielä keskeneräinen. Yön tunteina syntyi kuitenkin nuorten ideoita järjestelemällä ja kehittämällä kiteytynyt ajatus siitä, mitä aiomme esittää. Myös lause “se on käsityötä” löysi paikkansa. Kello seitsemän lauantaiaamuna painoimme print-nappia: Synopsis oli kaksi lausetta ja elokuva koostuisi neljästä kohtauksesta joita ujutettaisiin editoinnissa limittäin.

Kokoonnuimme koulun pihalle kello yhdeksän. Sovimme, että käymme tulevan elokuvan läpi vasta kuvauspaikalla. Erinäisten vaikeuksien jälkeen karavaanimme saapui kuvauspaikalle upeassa kesäilmassa. Elokuvan alkukuvan tie ja juoksu alkoivat näyttää konkreettisesti mahdollisilta. Nuorten toivuttua järkytyksestä, ettei edellisillan idea ihan sellaisenaan ollutkaan esittämiskelpoinen, he ihastuivat lopulliseen käsikirjoitukseen ja jaoimme roolit ja ryhdyimme töihin.

Aloitimme ulkoa, koska ilma oli mitä mahtavin. Nuorten paneutumista omiin roolihahmoihinsa ei voinut kuin ihailla. Kuvakulmia suunniteltiin huolella, otoksia otettiin monia. Niityllä voikukkaloisteessa syntyi myös idea siitä, miten tupakointikohtaus korvattaisiin. Sää puuttui käsikirjoituksemme kulkuun mutta sekin haaste ratkottiin hyvässä hengessä.

Yhdeltätoista illalla olimme valmiita myös sisäkohtausten kanssa. Kakku sai kyytiä ja huomasimme, että klaffi on puhtaana ja käyttämättömänä kuvaajan peräkontissa!

Materiaalin lataus kesti kolmatta tuntia. Emme voineet vaatia, että oppilaat jaksaisivat valvoa yön yli ja niinpä vedettyämme nokkaunet Villen kanssa (minä eteisen lattialla ja Ville editointilaitteen luona) materiaali latautui koneelle ja saatoimme jatkaa. Jännittäväksi tilanteen teki se, että olimme kuvanneet avainkohtauksen väärästä kuvakulmasta (sammakkoperspektiivi) – auttaja näytti kaikelta muulta kuin avuliaalta. Onneksi otoksia oli useita ja löysimme ratkaisun. Aika sai meidät yksinkertaistamaan ja yksinkertaistamaan kerrontaa ja lopulta olimme tyytyväisiä. Oppilaat saapuivat testiyleisöksi, elokuva koodattiin uudelleen ja loppuraportti allekirjoitettiin. Oli aika sulkea kuori ja toimittaa se Kapsäkkiin.

Huulet

Julkaistu 5.05.2010 by Maija Welling Ei kommentteja

Kävipä kerran niin, että muusikko meni musiikkikauppaan ja kysyi myyjältä:

”Onkos teillä niitä suukappaleita?” Myyjä tarttui huuleensa ja otti laatikosta

sakset ja leikkasi aimo palan huulestaan.  Myyjä ojensi leikettä muusikolle,

joka tokaisi: ”Enhän minä tuota tarkoittanut.”  Tähän myyjä vastasi: ”Sehän

oli vain huuli.”

Tarinan kertoi Seppo Hovilta kuulleena Kimmo-Koutsi

Aleksi Hämäläinen raportoi Pietarista

Julkaistu 3.05.2010 by Maija Welling Ei kommentteja

Opintomatka Pietariin 2010

Menomatka Pietariin sujui hyvin puutuneita jalkoja lukuun ottamatta. Ravintolavaunun antimet ja äidin tekemät eväät auttoivat jaksamaan puuduttavien tuntien yli. Rajamuodollisuudet sujuivat mainiosti. Olin kuullut puhetta venäläisistä miliiseistä, eritoten heidän massiivisista koppalakeistaan. Kyseiset päähineet ovat todellakin valtavia. Rajanylityksen jälkeen maasto muuttui joiltakin osin karummaksi kuin Suomen puolella. Ikivanhoja puutalon raunioita näkyi siellä täällä. Puut näyttivät riutuneilta, mutta kesällä asia saattaa kuitenkin olla toisin. Joka puolella levittäytyi laaja joutomaa, joka oli kuin ydintuhon jäljiltä.

Viipuri ei vaikuttanut kovinkaan loistokkaalta kaupungilta junasta katsottuna, mutta joitakin hienoja rakennuksia oli nähtävissä. Pietarin esikaupunkialue vaikutti hyvin karulta ja harmaalta. Massatuotannolla valmistettuja ankeanoloisia ghettokerrostaloja näkyi junan ikkunasta. Tosin myöhemmin sain selville, että venäläiset talot voivat näyttää päältäpäin ikäviltä, mutta itse asunnot ovat usein hyvinkin viihtyisiä. Esikaupunkialueen betonivalleissa näimme lukuisia graffiteja, joissa esiintyi erilaisia iskulauseita: CCCP, “Kaikki Putinille”, DEVIL ja niin edelleen. Jotkin graffitit kuvastivat henkilöpalvontaa, toiset taas sarkastisia vastalauseita hallitusta ja entistä Neuvostoliittoa kohtaan. Saavuttuamme Pietarin Suomen juna-asemalle, meitä oltiin vastassa. Ihmisvilinän joukossa näin karskinnäköisiä taksikuskeja mustissa nahkatakeissa, tupakat suupielissä. Mieleeni tuli välittömästi kertomukset eestiläisistä taksikuskeiksi tekeytyvistä ryöstäjistä, jotka tarjoavat kyytejä pahaa aavistamattomille turisteille. Pääsimme aseman parkkipaikalle, jossa sightseeing-minibussimme jo odotti. Lastasimme matkatavaramme ja lähdimme kiertelemään Pietarin kaduille. Ensimmäiseksi bussikierroksen aikana havaitsin ambulanssin, joka oli jumissa liikenneruuhkan puristuksissa. Yksikään kulkuneuvo ei antanut tietä, mikä saattoi myös olla sillä hetkellä mahdotonta. Bussikiertueen edetessä huomasin, että Pietarin liikenne on hyvin vuolasta ja ruuhkaista. Kuljimme Neva-joen reunaa pitkin nähden lukuisia, kauniita palatseja ynnä muita rakennuksia. Sivuutimme myös Vladimir Putinin entisen työpaikan, joka ilmeisesti oli KGB:n tukikohta. Siellä kidutettiin ja pidettiin teljettynä poliittisia vankeja.

Nähtävyydet olivat kerrassaan monumentaalisia ja kauniita. Pietari-Paavalin linnoituksen kullattu torni kimmelsi, vaikka aurinko ei niinkään paistanut. Iisakin kirkon suuri kultakupoli kohosi rakennusten ylle, mikä oli erittäin vaikuttava näky. Panin myös merkille, että liikkeellä oli monia hääseurueita. Eräällä seurueella oli kuljetusvälineenä suunnaton, musta Hummeri-limusiini. Talvipalatsi, Vaskiratsastaja ja graniittimonoliitti olivat mielestäni nähtävyyksistä hienoimmat. Oppaan kertomat yksityiskohdat monoliitista ja Vaskiratsastajasta olivat mielenkiintoisia: esimerkiksi se miten Venäjän viholliset on kuvattu käärmeenä, jota Pietari Suuren hevonen polkee jaloissaan. Rakennusten ja patsaiden arkkitehtuuri oli huomattavan taidokasta jälkeä. Otin kaupunkikierroksella monia valokuvia kyseisistä nähtävyyksistä.

Kierroksen jälkeen majoituimme Hotelli Moskovaan. Odotin rakennuksen olevan harmaa betonibunkkeri, mutta hotelli osoittautuikin hyvin säädylliseksi majapaikaksi. Hotellihuoneet olivat hyvin varustettuja. Erityisesti pidin minijääkaapista, jossa juomien säilyttäminen kävi tehokkaasti.

Hotelliin kirjautumisen jälkeen teimme yritysvierailun alakerran Prismaan. Prisma on avoinna vuorokauden ympäri, mikä on harvinaista Suomessa. Kävimme myös vastapäisessä ortodoksikristittyjen luostarikompleksissa. Alueella oli hautausmaita, Nekropoleja, jonne oli haudattu monia kuuluisia venäläisiä, kuten Fjodor Dostojevski. Kompleksin kirkkosali oli vaikuttava. Sisällä oli hämärää ja suitsukkeiden tuoksu ympäröi meidät. Satuimme hyvään aikaan, sillä jumalanpalvelus oli juuri meneillään. Ortodoksisessa kirkossa ei tosiaankaan käytetä instrumentteja, vaan kaikki hengelliset toimitukset rituaalien lisäksi esitetään laulun muodossa.

Illemmalla aterioimme gruusialaisessa ravintolassa. Tilasimme saslikkia ja erittäin herkullista, pizzan kaltaista, juustolla maustettua leipää. Maistoimme myös gruusialaista yrttilimonadia. Kyseinen neste ei tehnyt minuun vaikutusta. Aine oli tosiaankin, kuten muutamat ryhmän jäsenistä totesivat,  kuin yskänlääkettä. Illallisen jälkeen sain kokea Pietarin metron. Sain huomata, että metroon päästäkseen tuli lunastaa kassalta poletteja. Laskeuduimme liukuportaita pitkin syvälle maan alle, arviolta 60 metrin syvyyteen. Metroaseman “maanalaiset palatsit” olivat hyvin kauniita. Valkoiset marmoriholvaukset ja metalliset kohokuvat tekivät minuun suuren vaikutuksen. Kyseisissä koristeissa oli nähtävissä neuvostoajan vaikutteita, kuten kommunistisia tähtisymboleja. Asemalla ei ollut suoraa kontaktia metroraiteille. Tämä on todennäköisimmin turvallisuustekijä väenpaljouden takia. Aseman reunamilla oli syvennyksiä, joissa oli mustat pariovet. Olo oli kuin gladiaattorilla areenalle pääsyä odotellessa. Yhtäkkiä pariovet avautuivat ja matkustajat tulvivat vaunuista asemalle. Tungimme ihmismassojen mukana sisälle metroon, joka oli täyteen ahdettu. Itse metrojuna ei ollut kovinkaan moderni. Junan sisällä leijuva aromi muistutti Suomenlinnan Vesikko-sukellusveneen tunkkaista ja öljyistä hajua. Juna louskutti eteenpäin brutaalilla tehokkuudella. Kiskot kihisivät ja valot sammuivat välillä sähköisten häiriöiden vuoksi. Ei ollut muuta tehtävissä, kuin vain roikkua mukana.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli vierailu venäläiseen kouluun, joka on erikoistunut englannin ja suomen kielten opetukseen. Ajatus kouluun menemisestä oli aluksi masentavaa, mutta vierailu sujui mainiosti positiivisissa merkeissä. Maalasimme Matrjoshka-magneetit muistoksi itsellemme teknologian luokassa. Harjoittelimme käytännön puhetekniikoita kaupungilla liikkumista varten ja tutustuimme tutoreihimme. Tutoreiden opastuksella kuljimme pienissä ryhmissä kaupungilla harjoitellen käytännön taitoja. Vierailimme matkamuistotorilla, jossa oli tarjolla monenmoisia esineitä. Kiinnitin erityisesti huomiota Puna-armeijan esineisiin, kuten punaisilla tähdillä koristeltuihin taskumatteihin ja sytyttimiin. Silmiini pisti myös shakkipeli, joka oli tyylitelty kylmän sodan mukaan. Nappulat oli valmistettu edustamaan USA:ta ja Neuvostoliittoa. Meille oli annettu tehtäväksi selvittää matkamuistojen hintoja ja ottaa selvää tuotteista. Alku oli hieman kankeaa, mutta kommunikaatio alkoi sittemmin toimimaan sulavasti. Eräs myyjistä oli englanninkielen taitoinen ja sanoi: ”Come on boys, don’t be shy.” Tämä herätti huvittuneisuutta. Toinen kauppiaista tarjosi minulle balalaikka-instrumenttia, mutta kieltäydyin kohteliaasti.

Matkamuistotorin jälkeen vierailimme Dom Knigi -kirjakaupassa Nevski prospektin varrella ja kahvilassa. Olisin mielelläni ostanut Pravda-sanomalehden kirjakaupasta, mutta kysyttyäni sitä myyjältä paljastui, että heiltä löytyy ainoastaan kirjoja. Pravdan sain kuitenkin Prismasta suolakurkkupurkin kera tuliaisiksi kotiväelle.

Kaupungilla kulkiessa havaitsin, että ihmisten väliset tuloerot ovat suuret. Kaduilla näkyy vähäosaisia, kerjäläisiä ja kaupustelijoita. Eniten huomiotani herätti kadulla kerjäävät sotaveteraanit. Veteraanit olivat ilmeisesti pääasiassa Afganistanin sodan kokeneita. Tämä kertoi, että Venäjän sosiaaliturvan ja muiden vastaavien palvelujen taso on melko alhainen. Varakkaammat puolestaan ajavat hienoilla autoilla ja limusiineilla sekä nauttivat rahalla hankittuja etuoikeuksia. Pietari on loistokas kaupunki, jolla on ankara historia. Korruptiolla ja byrokratialla on ilmeisesti suuri vaikutus yhteiskunnassa. Huomiota herätti myös miliisien ja virkavallan määrä katukuvassa. Jokaisella metroasemalla näkyi vartioita yllättävän järeissä varusteissa. Käsittääkseni osa metroa oli kerran suljettu yleisöltä. Kenties kyseessä oli terroripelko. Jopa ortodoksikompleksin hautausmaan vartijalla oli kevlar-luotiliivit.

Illemmalla menimme venäläiseen sirkukseen. Kyseessä oli ensimmäinen sirkuskäynti elämässäni. Kaupungilla nähdyistä mainoksista aavistelin, että luvassa tulisi olemaan eläimiin liittyviä spektaakkeleita. Paikka jossa sirkus pidettiin oli ilmeisesti vanha teatteriareena 1800-luvulta. Rakennuksen aulassa nenääni pisti ammoniakin haju. Katku lähti pienistä karhuista, joita pidettiin pienessä karsinassa aulan seinustalla. Kahdelle karhulle oli puettu vaatetta ja niiden kanssa saattoi ottaa yhteisvalokuvia. Tämä oli vasta ensilämmittelyä. Sirkusareena vaikutti vanhalta ja nuhjuiselta. Katsomon tilat olivat ahtaat ja penkit melko epämiellyttävää tekoa. Sirkuksesta jäi voimakkaimmin mieleen musiikki ja villieläinvetonaulat. Puuma, musta pantteri, karhut ja elefantit oli koulutettu tekemään erilaisia temppuja. Esimerkiksi karhut oli opetettu ajamaan kulkuneuvoja, kuten moottoripyörää ja autoa. Venäläisillä on arvatenkin erilainen lainsäädäntö, mikä tulee eläinten oikeuksiin.

Sirkuksen jälkeen koin tarpeelliseksi nauttia globalisaation antimista. Hotellille palattua suuntasin muutaman matkatoverin kanssa hotellin vieressä sijaitsevaan McDonald’siin. Tuotteet olivat pääasiassa samaa tavaraa mitä Suomessakin. Purilaisen välissä oleva suolakurkku maistui tosin venäläisemmältä, mikä oli miellyttävä yllätys. Sämpylässäkin oli heikko, suomalaisesta eroava vivahde.

Opintomatkan viimeisenä päivänä palasimme koululle, jolloin saimme kuulla enemmän sen historiasta. Koulu oli kuulemma ollut aikoinaan varakkaan suvun kartano. Vallankumouksen aikana suku oli kuitenkin joutunut pakenemaan, jolloin rakennuksesta ajan saatossa tehtiin koulu. Osa kartanon alkuperäisistä rakenteista ja ominaisuuksista on jätetty ennalleen, jotta suvun perilliset voivat tulla tutkimaan ”vanhoja kotikulmia” nyt, kun Neuvostoliittoa ei enää ole. Lounastimme pienessä kahvilassa, jossa meille tarjoiltiin herkullisia piiraita erilaisin täyttein.

Suuntasimme jälleen tutoreiden kanssa kaupungille, ostimme postikortteja ja lähetimme niitä kotiväelle. Tehtävänämme oli myös käydä Stockmannilla ja pyytää myyjiä auttamaan jonkin tietyn vaatekappaleen löytämisessä. Kokosin itseni ja kysyin myyjältä kyseistä vaatekappaletta. Myyjä ilmeisesti ymmärsi ja opasti minut vaatehyllyjen väliin. Tuote löytyi välittömästi ja kommunikaatio oli toiminut moitteettomasti.

Hotellille palattuamme oli aika suunnata juna-asemaa kohti. Erosimme saattajistamme hotellin parkkipaikalla, ryhmämme noustessa minibussiin. Bussi koukkasi Nevan varrella olevan vankilan ohi, jonka karuista muureista sain otettua pari valokuvaa. Pian nousimme Sibelius-junaan kohti kotimaata.

Opintomatka Pietariin oli mahtavampi, kuin osasin odottaa. Meitä kohtaan oltiin hyvin vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Tutorimme olivat hyvin ystävällisiä, huomaavaisia ja avuliaita, kuten myös muut kontaktimme Pietarissa. Kerrassaan ihastuttavaa väkeä! Olisin varmasti viihtynyt Pietarissa pitempäänkin, mutta oli kuitenkin suuri ilo palata takaisin kotiin. Matkan ainoa huono puoli oli kiireinen aikataulu. Siitä huolimatta matka tarjosi suuren annoksen kulttuuria, uusia ihmisiä ja paljon muuta mielenkiintoista. Tulevaisuudessa lähden ilomielin uudestaan matkalle Pietariin. Kielten opetuksen kannalta opintomatkat ulkomaille on erinomainen tapa soveltaa kieltä käytännössä ja tutustua vieraaseen kulttuuriin. Tämä on erittäin motivoivaa oman opiskelun kannalta.

Aleksi J. Hämäläinen 08D

8 oppilaan vaikutelmia marseillelaisten vierailusta

Julkaistu 3.05.2010 by Maija Welling Ei kommentteja

JE <3 LES FRANCAIS

Ranskalaiset vaihtarimme saapuivat Marseillesta Helsinkiin 5.3. perjantaina.
Ensimmäiset päivät olivat pitkiä ja täynnä kiusallisia tilanteita.
Päivä päivältä vieraat tulivat tutuimmiksi ja loppuviikosta oli syntynyt uusia pareja ja parhaita kavereita.

-Yllättävintä oli se, kuinka tärkeiksi ranskalaiset tulivat! Osasin kyllä aavistaa, että tulisi tippa linssiin ja vähän ikävä, mutta nyt tuntuu ihan kamalalta, enkä odota mitään niin kovaa kuin sitä reissua Marseilleen. Yllätyin myös siitä, kuinka paljon draamaa ehti syntyä viikon aikana…

-Kulttuurieroja oli yllättävän paljon! Ranskalaiset söivät ihmeellisinä aikoina, välillä huomaamattoman vähän, ja välillä todella paljon. Pojat olivat kaikenlisäksi niin herrasmiehiä etteivät vastanneet kysymykseen ’Onko sinulla nälkä?’, vaan kysyivät ’Onko sinulla?’. Kun Suomessa tervehditään opettajaa, sanotaan usein ’moi ope’ ranskassa sanotaan ’bonjour madame’, eli ’hyvää huomenta rouva/herra’. Jos joku suomessa sanoisi niin, pidettäisiin häntä vähintäänkin outona. Noh, siellä se on tapana anyway.

-Reissulta opin paljon! Osaan paljon enemmän sanoja, ja osaan lausua paremmin.
Kun koko ajan joku puhui ranskaa, oppi poimimaan oudosta lauseesta sanat, ja yhdistämään niistä jotain järkevää. Ranskan kielitaito kehittyi todella paljon.

-Keksin vain yhden negatiivisen puolen, joka on  se, että ranskalaiset lähtivät, ja jäi kova ikävä. L

Emilia Hämäläinen 8c

OH merde!

Yllättävintä?

  • miten  paljon draamaa syntyi näin lyhyessä ajassa ja kuinka mukavia ranskalaiset olivat.

Kulttuurieroja?

  • Ranskalaiset söivät miten sattuivat ja antoivat poskipusuja, siinä suurimmat erot. He myös söivät ja kävelivät todella hitaasti.

Mitä opin?

  • Ranskalaiset opettivat monenlaisia hyödyllisiä sanoja ja lauseita, kuten: PUTAIN!

Negatiiviset puolet?

  • viikko oli ehdottomasti liian lyhyt aika! :(

Dani Lundel 8c

Viikko à la Suomi

Yhdeksän päivän ajan koulussamme vieraili luokka Ranskan Marseillesta. Viikko kului hyvin nopeasti, eikä kukaan halunnut heidän lähtevän.

Perjantaina lentokentän terminaalissa T2 kuhisi joukko kahdeksasluokkalaisia A1-ranskan lukijoita. Tunnelma oli jännittynyt eikä odotuksesta meinannut tulla mitään. Viimein kun vaihtarimme saapuivat, oli sähläys huipussaan. Laput lentelivät sinne tänne, ja nauru raikui pitkin terminaalin seiniä. Lopulta tunnelma rauhoittui ja kaikki saatiin oikeisiin koteihin.

Loppuviikko sujui ilman ongelmia. Retkemme kohdistuivat meren ääreen, kuten Vuosaaren satamaan sekä merelliseen kävelyretkeen Helsingin keskustassa. Aurinkokin suosi meitä useaan otteeseen.

Viikon aikana olimme isolla porukalla viettämässä iltaa aina jonkun kotona tai sitten vaan Apajassa. Näin tutustuminen kävi helpommin eikä kukaan jäänyt yksin.

Perjantain disko kruunasi koko viikon, ja sitä olikin odotettu.  Kiitos opettajillemme, jotka jaksoivat järjestää tämän.

Vaikka olimme hyvin läheisiä ranskalaisten kanssa, kulttuurierojakin löytyi. Syöminen tuotti suurimman tuskan. Ranskalaiset syövät vain pari kertaa päivässä, ja me syömme melkein koko ajan. Aina kun tarjosimme heille ruokaa, he kieltäytyivät, koska heillä ei ollut nälkä. Illalla piti sitten tehdä heille jotain pientä naposteltavaa.

Viikon aikana opin, miten läheisempiä ja ystävällisempiä ihmisiä meidän pitäisi olla saavuttaaksemme yhtä hyvän ilmapiirin kuin heidän keskuudessaan vallitsi.

Surullisinta reissussa oli, että yhdeksän päivää oli aivan liian lyhyt aika ja se että ikävä on kova.  Ei olisi uskonut, että meistä tulisi näin läheisiä niin lyhyessä ajassa.

Pauliina Kontio 8c

La semaine avec les francais

= viikko ranskalaisten kanssa

Maaliskuun 5. päivänä kaikki kahdeksasluokkalaiset ranskanlukijat odottivat paniikissa terminaali 2:ssa. Suurin osa kyseli viime hetken ohjeita opettajilta ja kirjoitti ylös ranskankielisiä lauseita, joita saattoi tarvita seuraavien kymmenen päivän aikana. Koko viikko tuntui olevan käsikirjoitettu.

Kun sitten ranskalaiset ilmestyivät edessä olevista ovista, paniikki unohtui ja kaikki ohjautuivat oman vaihto-oppilaansa luo tervehtimään ja toivottamaan hänet tervetulleeksi Helsinkiin. Automatkalla lentokentältä kotiin huonosti englantia puhuvan vaihto-oppilaan kanssa tuntui siltä, että tästä tulee vielä pitkä viikko. Alkukankeuden jälkeen asiat alkoivat kuitenkin luistaa paremmin ja kymmenen päivää oli ohi hetkessä.

Uskon, että sekä ranskalaiset että suomalaiset oppivat paljon eri maiden nuorten kulttuurista tämän projektin aikana. Opin esimerkiksi, kuinka erilaiset ruokarytmit täällä on verrattuna Ranskaan. He syövät aamiaiseksi korkeintaan jonkun hedelmän ja juovat kaakaota tai lämmintä maitoa. Sitten puoli kahdentoista aikaan kun söimme lounasta koululla, jos ruoka ei ollut heidän mielestään maailman parasta, he söivät hieman riisiä ja ehkä vähän salaattia tai leipää. Ranskalaiset panostavat illalliseen, jonka he syövät vasta yhdeksän jälkeen illalla. Ei ihme, että he eivät ole nälkäisiä aamulla. Ruokarytmin erilaisuuden lisäksi ranskalaiset ovat todella hitaita kävelemään. He ihmettelivät jatkuvasti, miksi kävelemme niin nopeasti ja kun käskimme heitä kiirehtimään bussiin, jokaiselle sai huutaa erikseen dépechê-toi! (=kiirehdi!)

Kuitenkin kaikista arjen askareitten erilaisuudesta huolimatta yllätyin, miten samanlaisia nuoria me kuitenkin olimme. Saimme tämän viikon aikana paljon uusia ystäviä ja odotamme malttamattomina, kun näemme heidät taas Marseillessa. Ja kyllä se yhteinenkin kieli loppujen lopuksi löytyi: elekieli ja ”franglais” (=”ranglanti”, mikä on englannin ja ranskan yhteiskieli J)

Fanni Reitala

Kun ranskalaiset olivat saapuneet Suomen lentokentälle, odotimme ranskanlukijoiden kanssa heitä terminaali kakkosessa. Saimme odottaa hyvän ajan, ennenkö kohtasimme omat vaihtarimme.

Ensimmäinen ilta oli täynnä kiusallisia hetkiä, lähtien siitä kun oma vaihtarini oli valmis antamaan poskisuudelman, johon en osannut varautua. Mikä johti meidät kiusalliseen tilanteeseen…

Seuraavina päivinä huomasin jotain erittäin kummallista. Tiesin että Ranskalla on iso ruokakulttuuri, jonka myötä odotin heidän syövän ja nauttivan ruuasta kunnolla. Mutta vaihtarini ei syönytkään odottamallani tavalla, omani ei syönyt kunnon annoksia ruokia. Tiedostin myös sen että nuoret rakastavat roskaruokia. Aina kun kysyimme what would you like to do now? niin he vastasivat Le Mcdo ! Suomen ja Ranskan kulttuuri eroavat toisistaan siten, että ranskalaiset käyttävät paljon aikaa asioiden suorittamiseen. Kun taas suomalaisille ominaista on se, että me haluamme suoriutua kaikesta nopeasti ja varmasti.

Ajattelin ensimmäisenä päivänä että viikosta tulisi erittäin pitkä ja täynnä ahdistavia tunteita sekä kiusallisia hetkiä. Mutta niinhän se olikin täyttäen kaikki odotukseni. Näin jälkeenpäin mietittynä viikko hurahti silmien edessä keräten hyviä muistoja, sekä opin muutamia uusia sanoja. Viikon aikana tuli myös käytettyä enkkuranskaa, joka oli aika kätevää.

En voisi sanoa viikosta mitään negatiivista, se oli NIIN täydellinen! Raikuvat aplodit ja kiitokset ranskanopettajillemme!

LIXIA HURRI 8c

Ranskalaiset vaihtarimme

-Yllättävintä ranskalaisissa oli, että he tekevät kaiken hitaasti ja he eivät syö mitään.

-Opin ranskalaisilta paljon paikallisia kirosanoja ja muita hauskoja sanoja

-Negatiiviset puolet:

-Ranskalainen valtasi telkkarimme, playstationimme ja tietokoneemme

-Myöhästyttiin monesta paikasta, koska ranskalainen tekee aina niin
kauan lähtöä ja kävelee todella hitaasti

-Hän ei olisi aina välttämättä jaksanut osallistua aktiviteetteihin, vaan
olisi halunnut jäädä pelaamaan playstationia

=>Loppujen lopuksi huomasin, että ranskalaiset nuoret ovat melko samanlaisia kuin suomalaiset nuoret =).

Onni

Viikko ranskalaisten parissa

Nyt kun on jo kulunut aikaa ranskalaisten vaihto-oppilaiden lähdöstä, on tunnelmat erilaisia kuin ennen tapaamista. Viikolla huomasi, kuinka ranskalaiset nuoret ovat melko samanlaisia kuin suomalaiset nuoret, paitsi että ranskalaiset kuitenkin näytti vähän enemmän ranskalaisilta.
Kulttuuriset erot olivat lähinnä sitä, että ranskalaisilla oli tapana kävellä punaisia päin ja tehdä kaikki asiat hyvin hitaasti. Ranskalaiset olivat myös melko kovaäänisiä, mutta olihan joukossa joku hiljaisempikin.
Hauskan viikon jälkeen negatiiviseksi asiaksi jäi, että ranskalaisten kanssa pidetty ohjelma meni lähes kaikkien oppituntien päälle ja useissa aineissa ollaan nyt vähäsen jäljessä.

Henri Rosenquist

HELSiNKi-MARSEiLLE ’10

5.3.2010 he saapuivat. Ranskalaiset vaihto-oppilaamme.

Kukaan ei oikein tiennyt, mitä odottaa, kun he astuivat T2:n ovesta ulos. Itse ainakin jouduin heti antamaan ranskalaisen poskisuudelman omalle vaihtarilleni. Lähdimme melkein heti kotia kohti. Jo heti ensimmäisenä iltana juttelin vaihto-oppilaani kanssa paljon, sillä hän osasi todella hyvin englantia, mikä kuulemani mukaan ei ollut yleistä näiden ranskalaisten keskuudessa.

Seuraavien päivien aikana huomasin, että ranskalaiset ovat monella tapaa erilaisia kuin suomalaiset. Heillä ei koskaan tunnu olevan kiire mihinkään, he eivät syö aamuisin (paitsi oma vaihtarini joka söi melkein mitä tahansa) ja he pesevät hampaat melkein joka kerta ruokailun jälkeen. Opin myös uusia asioita Ranskasta, esimerkiksi sen, että Ranskassa liikennevalot eivät pidä ääntä ja ainakin Marseillessa bussit ovat hitaampia ja hieman pienempiä kuin Helsingissä.

Kiinnostavaa oli myös se, mitä he tiesivät suomalaisista. Vaihto-oppilaalleni oli kerrottu, että suomalaiset ovat sulkeutuneita, juovat paljon alkoholia ja he asuvat kaukana toisistaan.

Peppina Pällijeff

Naamioituja lykkiläisiä

Julkaistu 30.04.2010 by Salla Iivanainen Ei kommentteja

Koulunpäivänä nähtiin niin oppilaiden kuin opettajienkin päällä vapputunnelmaan sopivia asuja. Stalkkeri kysyi joiltakin lykkiläisiltä vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1)    Millä perusteella asu on valittu?

2)    Mistä asu on peräisin?

Julia 08A

1)    Halusin pukeutua asuun, jollaista ei olisi muilla.

2)    Asu on ostettu, mutta asuun kuuluva oluttuoppi löytyi omasta kaapista.

Henje 08B

1)    Kotonani oli hapsukengät ja sain siitä ajatuksen intiaaniasuun.

2)    Kirves ja päähine on ostettu tätä tarkoitusta varten, muut asun osat löytyivät kotoa.

Lotta 08C

1)    Tykkään olla seilori.

2)    Vain hattu piti ostaa kaupasta.

Viki 08B

1)    Valitsin asun, koska se oli minulla jo valmiina vaatekaapissa.

2)    Peruukki ja kengät on ostettu, muuten olen tehnyt asun itse.

Manna 08A (ryhmänohjaaja)

1)    Ostin korvat ja siitä se ajatus sitten lähti.

2)    Asu on tehty osin itse ja osa siitä on lainattua.

Rooma buugi (kuva Kaisla Huhta).

Rooma buugi (kuva Ilkka Dahl).

Minni Hiiri onkin ihminen (kuva Ilkka Dahl).

Minni Hiiri onkin ihminen (kuva Ilkka Dahl).

Tehnyt Ilkka Dahl 08A

Väittelykilpailun voittivat Sami Mansikka ja Lauri Lindroos

Julkaistu 30.04.2010 by Maija Welling Ei kommentteja

Väittelykilpailuun osallistuneista 12 joukkueesta voittoon kiri lukiolaiskaksikko, joka vastusti väitettä “Suomalaiset eivät osaa juhlia”. Hyväksi kakkoseksi tulivat 8C-luokkalaiset Pauli Nykänen ja Fanni Reitala. Väittelykisa keräsi auditorioon runsaan ja ajoittain kiihkeänkin yleisön.

Maija Welling

GALLUP: Lauttasaaren yhteiskoulu viettää vappua

Julkaistu 30.04.2010 by Salla Iivanainen Ei kommentteja

Vappu on alkanut ja koulumme viettää yhteistä koulun päivää. Aulassa on viihtyisä meno päällä, ja musiikkiakin riittää tanssipelin, singstar-pelin ja salissa soittavien bändien ansiosta. Myös naposteltavaa on myynnissä. Päivä on siis monin tavoin mukava, ja siksi olemmekin tehneet kyseisen gallupin, johon osallistui oppilaita monesta ikäluokasta.

Kysymys siis kuului näin:
Miten on sujunut sinun koulunpäiväsi?

(more…)

Sokeroiduista munkeista oli kysely jo ennen kojun avaamista

Julkaistu 30.04.2010 by Salla Iivanainen Ei kommentteja

Katri Leeve ja kumppanit tulivat myymään munkkeja Lauttasaaren yhteiskoulun vappuriehaan. Makeat munkit olivat matkanneen Mannerheimintien leipomosta asti. Innokkaana Katri kertoi munkeista olleen paljon ennakkokyselyä ennen kojun avaamista. Munkkien kanssa ei juotukaan perinteisesti simaa vaan mehua.

Katri kertoo kouluelämän näyttävän hauskalta. Hän kuvailee myös LYK:in opiskelijoita tavallisiksi nuoriksi, joilla on hyvät meininki. Katriin teki vaikutuksen koulun pihalla oleva kiipeilyseinä.

Kuva Josefine Lokkila ja Ira Nurmio

Picture 1 of 8

Teksti ja Kuva: Josefine Lokkila 09C ja Ira Nurmio 09A

Thriller tanssipaja

Julkaistu 30.04.2010 by Maija Welling Ei kommentteja
Risto moonwalking (kuva Liina Leeve).

Risto moonwalking (kuva Liina Leeve).

Ja ojennus... (kuva Liina Leeve).

Ja ojennus... (kuva Liina Leeve).

Minna Närvän iloisuus ja aktiivisuus tuli hienosti esille Thriller tanssipajassa, kun hän sai houkuteltua sinne lauman iloisia nuoria ja muutaman opettajan tanssimaan Michael Jacksonin Thrillerin tahtiin. Tanssipajaan osallistui viisi lukiolaista, viisi peruskoululaista ja neljä opettajaa.  Poikia ei muutaman miesopettajan lisäksi ollut. Närvän suosikkiartisti on Michael Jackson ja sen takia hän päätti koota koreografiansa Thriller musiikkivideota apuna käyttäen. Hän on valmistellut ohjelmaa kolme edeltävää päivää. Minnalla ei ole varsinaista tanssitaustaa, mutta hän on toiminut musiikin parissa voimistellessa lähes kolmekymmentä vuotta ja kokemus kyllä näkyy liikkeissä. Tanssipaja keräsi paljon katsojia ovensuuhun ja monilla myös salamat vilkkuivat. Esitys loppuhuipentuu odotettuun Risto Ikosen moonwalkiin.

Milla Roini ja Liina Leeve

 
 
 

Copyright © 2009 Stalkkeri. Theme by THAT Agency powered by WordPress.